Teron ja Tonin hieno Komeettaura päätökseen!

28.10.2022

Pitkäaikaiset Komeettojen seuravalmentajat Tero Kupari ja Toni Virtanen etenevät upeasti jalkapallourillaan ja heidän Komeettakausi päättyy ainakin tällä erää lokakuun loppuun. Tero lähtee marraskuun alusta Kuopioon KuPS:n P12 ikäkausivastaavaksi ja Toni Ouluun AC Oulu/OLS -seurayhtymän talenttivalmentajaksi.

Molemmilla on takana pitkä ja menestyksekäs Komeettaura. Tero on toiminut useiden ikäkausijoukkueiden vastuuvalmentajana vuodesta 2017 lähtien, viimeksi 2010 ja 2008 syntyneiden joukkueissa. Toni saapui Komeettoihin Naantalista vuoden 2018 alussa ja on toiminut viimeisen vuoden seuran valmennuspäällikkönä sekä A-junioreiden ja P2009-joukkueen vastuuvalmentajana. Tonilla on myös meriittiä seuran edustusjoukkueen nostamisessa aina Miesten Kakkoseen saakka. Toni toimi edustusjoukkueen vastuuvalmentajana vuosina 2018-19.

Toni ja Tero pukivat omat tuntemuksensa viimeisellä Komeettaviikolla Comets Parkin reunalla:

- Toni: ”Valtava kiitollisuus Komeetoille niistä mahdollisuuksista, joita olen seuralta saanut. Monia ikimuistoisia hetkiä on vuosiin mahtunut ja saanut tutustua hienoihin ihmisiin. Komeetat tulee aina olemaan minulle hyvin erityinen seura”

- Tero: ”Hienoja muistoja ja kokemuksia tarttunut mukaan ja hieman haikeat fiilikset lähdön kynnyksellä, mutta myös innolla kohti uutta. Kiitokset vuosista koko Komeettayhteisölle ja erityisesti niille valmentajille ja taustoille kenen kanssa olen tehnyt töitä nämä vuodet ja Matille erikseen, joka aikanaan mahdollisti täysipäiväisen valmentajatyön Komeetoissa. Tsemppiä kaikille Komeettajoukkueille 2023 ja kentän laidoilla varmasti nähdään.”

Komeettojen seurayhteisö ja erityisesti pelaajat jäävät kaipaamaan molempien intohimoista ja pelaajakeskeistä valmennusotetta. Lämpimät kiitokset molemmille mahtavasta panoksesta seuran eteen sekä mitä parhainta menestystä uusissa tehtävissä!

Teron ja Tonin samanaikainen (ei-suunniteltu) lähtö on aiheuttanut haasteita joukkueiden valmennuksen järjestämisessä ja asian eteen on etsitty nopeita väliaikaisratkaisuja viimeisten viikkojen aikana. Marraskuun alusta seuran vs valmennuspäällikkönä toimii Matti Silvennoinen.

B-junioreiden vs. vastuuvalmentajana aloittaa edustusjoukkueen kakkosvalmentaja Lassi Heinonen. Mukana on laaja valmennustiimi, joilla on taustaa Komeetoista aiemmilta kausilta. B-juniorijoukkueen harjoitusrinki koostuu ensi kaudella 2006-08 syntyneistä pelaajista. Kauden ensimmäisissä harjoituksissa oli mukana ilahduttavat 42 pelaajaa!

P2009-joukkueen vastuuvalmennuksen ottaa väliaikaisesti hoitaakseen edustusjoukkueen vastuuvalmennuksen oheen Babatunde ”Tunde” Wusu. Muu valmennustiimi jatkaa Tunden tukena.

P2010-joukkueen vastuuvalmentajaksi siirtyy Jasin Abahassine ja valmennustiimiin liittyy uutena kasvona Komeettatulokas Juho Mäkelä.

Onnea ja menestystä kaikille uusiin tehtäviin ja kiitokset väliaikaisavusta kaikille osallisille. Seuran hallitus jatkaa valmennustiimin vahvistamista uusilla rekrytoinneilla.

26.09.2023Edustusjoukkueen kausi pakettiin. Tunde jatkaa päävalmentajana. Uusi harjoituskausi käynnistyy 16.10.
17.09.2023Komeettojen reservijoukkueilla onnistuneet kaudet.
31.08.2023Sääntömääräinen kevätkokous to 14.9. klo 18
22.08.2023Komeettavalmentaja Paul Taylor Miamissa
20.08.2023Aurinkoinen Comets Cup viikonloppu oli jälleen menestys
31.07.2023Komeetat hakee toiminnajohtajaa
21.07.2023Minkä pienenä oppii sen vanhana taitaa! Komeetat jälleen mukana Kokkola Cupissa
21.06.2023Wiho Roiha 2007-2008 A-valmentajakurssin malliryhmään
06.05.2023HimosLomatCup ilmoittautuminen käynnissä!
12.04.2023Meltex Oy ja Keuruun Osuuspankki yhteistyöhön Komeettojen kanssa

Siirry arkistoon »