Komeetat A:lla + merkkinen kausi SM sarjassa

09.10.2021

Komeettojen haastajana SM sarjakauteen lähtenyt A juniorijoukkueen kausi on päättynyt. Syksyllä ei aivan pystytty raapimaan tarvittavia pisteitä, jotta tavoitteena ollut paikka 15 parhaan joukossa olisi toteutunut. Kauden aikana pelattiin tasaisia otteluita liigaseurojen junioreita vastaan ja otettiin kaikkiaan kolme voittoa ja yksi tasapeli. Kokonaisuutena kausi SM sarjassa oli + merkkinen ja antoi osaltaan uskoa siihen, että Komeettojen omalla juniorityöllä ja valitulla strategialla voidaan nousta aina pääsarjoihin saakka.

Raporttia kauden pisteitä tuottaneista otteluista:

Ensimmäinen voitto otettiin vieraskentällä Kontulan Urheilijoista lukemin 0-4 ja heti perään 11.7. Comets Parkilla Vantaan Jalkapalloseura kaatui 2-0. Tämän jälkeen pistesarake karttui vasta 14.8. 0-0 kotitasapelistä GrIFK:ta vastaan. Voittokantaan palattiin 4.9. kun suosikkina otteluun lähtenyt PK-35 kaatui Helsingin Pihlajamäessä 1-2. Komeettojen maaleista vastasivat komealla ylänurkkalaukauksella Matias Niemelä ja voittomaaliin tuikkasi Sampo Soininen. Voitot pitävät joukkueen kiinni tavoitteessa 15:n parhaan joukkoon sijoittumiseksi ja sitä kautta SM sarjapaikka keväälle 2022. SM sarja päättyi Komeettojen osalta vierastappioon 3-2 TPV:tä vastaan Tampereella la 30.10.

Ensiesiintymisensä A SM sarjassa ja ylipäänsä seurana SM tasolla Komeetat teki 13.6. vierasottelussa espoolaista FC Honka vastaan. Ottelu päättyi FC Hongan voittoon 4-1. Komeettojen ainokaisen ja seuran ensimmäisen SM sarjatason maalin teki Eero Säynäjäkangas. Oheisessa kuvakollaasissa makupaloja 20.6. pelatusta SM sarjan ensimmäisestä kotiottelusta Copalta HJK:ta vastaan (0-2). Raporttia kaikista otteluista mm. Komeettojen edustuksen instagram tili.

Komeetat_HJK_20602021_kollaasi.jpg

06.12.2023Edustusjoukkueella onnistunut tryout kausi. BET:n Nelosen sarjapaikka Komeetoille
15.11.2023Sääntömääräinen syyskokous ma 18.12. klo 18
24.10.2023Maiju Heimola Komeettojen toiminnanjohtajaksi
17.09.2023Komeettojen reservijoukkueilla onnistuneet kaudet.
31.08.2023Sääntömääräinen kevätkokous to 14.9. klo 18
22.08.2023Komeettavalmentaja Paul Taylor Miamissa
20.08.2023Aurinkoinen Comets Cup viikonloppu oli jälleen menestys
31.07.2023Komeetat hakee toiminnajohtajaa
21.07.2023Minkä pienenä oppii sen vanhana taitaa! Komeetat jälleen mukana Kokkola Cupissa
21.06.2023Wiho Roiha 2007-2008 A-valmentajakurssin malliryhmään

Siirry arkistoon »